keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Uuskummaa? Modernin fantasian antologia

Jokin aika sitten luin useamman vuoden hyllyssäni odotelleen Jukka Halmeen toimittaman Uuskummaa? Modernin fantasian antologia:n. Olin kirjan ostettuani lukenut siitä pari novellia ja unohtanut sitten hyllyyn. Oikeastaan hyväkin, että olin jättänyt kesken, sillä nyt kirja osui juuri oikeaan saumaan. Olen kuluneena vuotena koettanut tutustua ennakkoluulottomammin erityyppisiin fantasiateoksiin ja Uuskummaa oli loistava tapa tutustua edustamaansa lajityyppiin. Kirjan novellien kautta sain monia uusia kirjailijavinkkejä ja se herätteli innostustani uuskummaa kohtaan.

Niin, siis mitä uuskummaa? Jukka Halme avaa käsitettä kirjan esipuheessa muun muassa seuraavasti: "Kuten fantasian tai tieteiskirjallisuuden, myös uuskumman yksiselitteinen ja tarkka määrittely on melko hankalaa. Uuskumman on spekulatiivista fiktiota, jolla on pyrkimys lajityyppien välisten rajojen hämärryttämiseen ja korkeampaan kaunokirjalliseen ilmaisuun." (s. 10) Koska en oikeastaan pidä kategorioista tai niiden määrittelystä, saa käsitteen kuvailu jäädä tähän. Sen sijaan kiinnostuneet voivat jatkaa Wikipedian pariin.

Aiemmin lukemani Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki on myös uuskummaa ja kyseisen kirjan innoittamana jatkoinkin tämän antologian kimppuun. Ambergrisin kiehtovien tarinoiden jälkeen VanderMeerin antologiassa oleva novelli Salainen elämä tuntui kuitenkin valitettan laimealta. Ehkä novelli olisi toisella hetkellä ollut kiinnostavampi - eli silloin kun en olisi turhaan haikaillut takaisin Ambergrisin pariin.

Omaksi suosikikseni kokoelmasta nousi China Mievillen voimakastunnelmainen Lemmikki. Novellissa urbaanissa maailmassa elävä noita luo itselleen voimaeläimen, joka osoittautuukin joksikin aivan muuksi, kuin mitä velho odotti. Velho koettaa hukuttaa iljettävän lemmikkinsä, mutta sinnikäs olento ei ole niin helposti nujerrettavissa.

Lueskelin myös muiden mielipiteitä novelleista ja monen mielestä Lemmikki tuntui olevan ällöttävä ja epämiellyttävä lukukokemus. Minusta tarina oli hyvin kiehtova ja novellin maailma kiinnostava. Toki tarina oli myös ällöttävä. Erehdyin yrittämään novellin lukemista lounastaessani, mutta jouduin luovuttamaan ja siirtämään kirjan sivuun. Ällöttävyydestään huolimatta (tai kenties jopa sen takia?) tarina oli todella hieno ja vahvisti ajatustani siitä, että Mievillen vastikään suomennettu Toiset täytyy ehdottomasti lukea.

Toinen erityisen mielenkiintoinen novelli oli Kelly Linkin Taikuutta vasta-alkajille. Parasta tässä oli tarina oudosta tv-sarjasta nimeltään Kirjasto, joka tuntui elävän omaa elämäänsä. Sarjaa näytetään televisiosta aivan satunnaisina aikoina eikä kukaan tiedä mitään sen tuotannosta tai näyttelijöistä. Sarjan päähenkilöäkin esittää jokaisessa jaksossa eri henkilö. Novelli itsessään tuntui kuitenkin tarpeettoman pitkäksi venytetyltä - sitä olisi voinut mainiosti tiivistää. Erityisen ärsyttävää tämä oli sen takia, että lopulta tarina loppui kuitenkin aivan kesken.

Oudoimman novellin tittelin saa Stepan Chapmanin Afasian valtionsalaisuudet. Esimerkkinä outoudesta lainaan tähän pätkän novellin alkupuolelta: "Musta Jäätikkö havaittiin ensimmäisen kerran Kangastusjärvellä vuonna 500 jAv (jälkeen Alban vallannousun). Ensimmäiset jäätikön kohdanneet afasialaiset olivat yksinkertaisia käsitteellisiä takkuja, joita sihahteli ja tihkui Epäilyksen Suolla norskuruohon seassa. Pieni höpsö niistäin sihahti olevaksi kuplivassa sinisessä ilmassa. Se avasi nuppisilmänsä ja näki, mitä siinä oli nähtävänä." (s. 116)

Musta Jäätikkö uhkaa siis Afasiaa ja Afasian hallitsijan Alban täytyy kohdata totuus itsestään ja tätä kautta pelastaa Afasia. Tässä apuna on muun muassa yhdeksän jalan mittainen, kaktuksista punottu Ronkkikuningas ja Afasian Salainen Piano pianorullineen. Outouksistaan huolimatta novelli oli toimiva kokonaisuus, jonka loppu oli yllättävän selkeä, eikä jättänyt hämmennystä jälkeensä toisin kuin esimerkiksi Mievillen Lemmikki.

Joukossa oli myös monia muita hienoja ja kiinnostavia novelleja, vaikka en niistä tähän kirjoitakaan. Kokoelman luettuani jäin miettimään, että olisi hienoa saada tälle antologialle jatkoa ja tutustua useampiinkin uuskumman edustajiin.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Luettuja ja lukemattomia kirjoja

Olen jälleen viime aikoina lukenut enemmän kuin blogannut. En usko, että kirjoittaisin kaikista enää omaa postaustaan, joten ajattelin tiivistää useamman kirjan yhteen kirjoitukseen. Sen lisäksi, että olen laiska bloggaaja, ei kaikista kirjoista tunnu löytyvän niin paljoa sanottavaakaan. Lisäksi kirjojen jatko-osista kirjoittaminen tuntuu hieman toistamiselta, etenkin jos pyrkii kirjoittamaan siten, ettei spoilaisi niitä, jotka eivät ole lukeneet sitä ensimmäistäkään osaa.

Jatko-osien kerta ollessa puheena, voisin ensinnä mainita Roger Zelaznyn Amberin kronikoiden toisen osan Avalonin luodit. Luin kirjan vastikään loppuun, mutta en koe tarpeelliseksi kirjoittaa tästä pidemmälti heti edellisen osan perään. Kirja oli viihdyttävä, mutta ei yhtä hyvä kuin sarjan ensimmäinen osa. Kirja oli tiivis, suoraviivainen ja nopeatempoinen kuten edeltäjänsäkin, mutta nyt Corwin tiesi kuka oli ja mitä halusi. Tämä ei ollut valitettavasti enää yhtä kiinnostavaa kuin epätietoisuus ja itsensä etsiminen. (3/5)

Lukupiirikirjana luin Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max. Kirjan takakansi kuulosti hyvin kiehtovalta, mutta kirjan sisältö ei herätä näin jälkikäteen oikein mitään tuntemuksia. Kirja kertoo 1900-luvun alussa eläneistä siamilaisista kaksosista. He ovat kummajaisia, esiintyvät sirkuksessa ja tutustuvat 1920-luvun lopun Helsingissä Irikseen, joka on ärsyttävä. Ja siinäpä oikeastaan se, mitä kirjasta jäi käteen. (3/5)

Jim Butcherilta luin Dresden Files -sarjan kuudennen osan Blood Rites, joka oli muistaakseni jälleen hitusen parempi kuin edeltäjänsä. Kirjassa tapahtui koko ajan niin paljon (sarjalle tyypillisesti), että hyvä kun Harry ennätti lainkaan nukkua tai ajatella kaiken sen toiminnan keskellä. Lukijana koin tämän välillä turhauttavana, mutta eipähän ainakaan ennättänyt tylsää hetkeä tulemaan. Juonesta voisi kertoa sen verran, että aikuiselokuvien ohjaaja palkkaa yksityisetsivävelhomme selvittelemään kirousta, joka tuntuu surmaavan ohjaajan elokuvaprojektissa mukana olevia naisia. Työnteon lomassa Harry saa selville myös uusia asioita suvustaan. Helppoa ja viihdyttävää luettavaa. (3/5)

Tällä hetkellä kesken on useampia kirjoja. Uuden lukupiirikirjan - Muriel Barberyn Siilin eleganssi - päähenkilöt tuntuvat todella ärsyttäviltä, enkä ole jaksanut lukea kirjaa vielä alkua pidemmälle. Tämän vuoksi aloitin myös lukemaan minulle suositeltua J. Pekka Mäkelän Alshainia. Scifi ei yleensä kuulu lukemistooni, mutta ainakin alun perusteella kirja vaikuttaa oikein mainiolta! George R. R. Martinin Dance with Dragons on edelleen kesken, enkä ole siihen hetkeen koskenut. Tällä hetkellä ei vain jaksa innostaa tarina vailla loppua, jonka alun on jo unohtanut ja jossa on liikaa henkilöitä. (Tämä kirja lienee myös yksi syy siihen, miksi Zelaznyn kirjojen suoraviivaisuus ja nopeatempoisuus tuntuivat niin miellyttäviltä.)

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Roger Zelazny: Amberin yhdeksän prinssiä

Viime vuoden loppupuolella löysin Vaskikirjojen julkaiseman fantasiakirjallisuuden ja olen hiljakseen lukenut kustantamon kirjoja. Löytäminen tosin tapahtui jokseenkin myöhäiseen aikaan, sillä kustantamo oli tuolloin lopettamassa toimintaansa. (Nyt se on myyty uudelle omistajalle, mutta tämän enempää en kustantamon tilanteesta tiedä.) Silmäillessäni kustantamon kirjavalikoimaa, tykästyin heti ensinäkemältä Roger Zelaznyn Amberin yhdeksän prinssiä -kirjan kanteen. En kuitenkaan halunnut ostaa omaan hyllyyni sarjaa, jonka suomennos on ilmeisestikin jätetty kesken. Törmättyäni kirjaan kirjastossa jokin aika sitten, lähti se matkaani.

Kirjan alkuasetelma on seuraava: Mies herää vuoteessa. Hän ei tiedä kuka hän on tai missä hän on. Hän muistaa, että jo jonkin aikaa, aina kun hänen mielensä on hieman selkiytynyt, tulee sairaanhoitaja neuloineen ja tökkää häneen jotain. Mies muistaa olleensa onnettomuudessa, mutta hänestä tuntuu, ettei hänen enää tarvitsisi maata vuoteessa ja että häntä on pidetty unessa liian pitkään. Mies päättää, että on aika nousta ylös ja ottaa kohtalo taas omiin käsiin.

Sairaalassa mies saa tietää, että hänen sisarensa on kirjannut hänet sinne. Tämä sisar on hänen ainoa linkkinsä totuuteen hänestä itsestään, joten hän lähtee tapaamaan tätä. Tietenkään mies ei tiedä, onko tämä henkilö hänen sisarensa, tai mitkä hänen tarkoitusperänsä ovat, mutta ainoa tapa saada lisää tietoa, on tavata tämä "sisar".

Mies ei halua paljastaa muistinsa onnetonta tilaa muille, joten keskustellessaan muiden ihmisten kanssa hän koettaa pitää tilanteensa salassa ja samalla saada mahdollisimman paljon tietoa itsestään. Seurauksena tästä on hykerryttäviä keskusteluja, joissa mies koettaa viedä keskustelua eteenpäin kertomatta itse oikeasti mitään. Hän heittää keskusteluun epämääräisiä ja vihjailevia kommentteja, ilman, että hänellä on aavistustakaan siitä, mitä hän vihjailee. Esimerkkinä pätkä keskustelusta edellä mainitun sisaren kanssa:

"Kyllä", hän jatkoi, "ja hän haluaa tietää, mikä on asemasi."
"Olen juuri tässä", sanoin.
"Tarkoitatko...?"
"Tällä hetkellä", sanoin hänelle ehkä liiankin nopeasti, koska hänen silmänsä olivat laajenneet liian paljon, "koska en tiedä asioiden tämänhetkistä laitaa" mitä se sitten tarkoittikaan.

(Amberin yhdeksän prinssiä, s. 20)

Päähenkilön mielenkiintoisen ongelman lisäksi pidin kirjan suoraviivaisuudesta. Asiat etenivät nopeaan tahtiin, ilman loputonta jahkaamista ja yllättäviä uusia ongelmia. Fantasiasarjojen ongelmana tuntuu välillä olevan asioiden loputon pitkittäminen ja tarpeeton monimutkaisuus. Zelazny ei kuitenkaan sorru tähän, joten Amberin yhdeksän prinssin lukeminen tuntui virkistävältä vaihtelulta. Kirja oli myös mukavan lyhyt (202 sivua), mutta tästä huolimatta kirjassa tapahtui paljon ja juoni edistyi hyvin.