tiistai 15. marraskuuta 2011

Luettuja ja lukemattomia kirjoja

Olen jälleen viime aikoina lukenut enemmän kuin blogannut. En usko, että kirjoittaisin kaikista enää omaa postaustaan, joten ajattelin tiivistää useamman kirjan yhteen kirjoitukseen. Sen lisäksi, että olen laiska bloggaaja, ei kaikista kirjoista tunnu löytyvän niin paljoa sanottavaakaan. Lisäksi kirjojen jatko-osista kirjoittaminen tuntuu hieman toistamiselta, etenkin jos pyrkii kirjoittamaan siten, ettei spoilaisi niitä, jotka eivät ole lukeneet sitä ensimmäistäkään osaa.

Jatko-osien kerta ollessa puheena, voisin ensinnä mainita Roger Zelaznyn Amberin kronikoiden toisen osan Avalonin luodit. Luin kirjan vastikään loppuun, mutta en koe tarpeelliseksi kirjoittaa tästä pidemmälti heti edellisen osan perään. Kirja oli viihdyttävä, mutta ei yhtä hyvä kuin sarjan ensimmäinen osa. Kirja oli tiivis, suoraviivainen ja nopeatempoinen kuten edeltäjänsäkin, mutta nyt Corwin tiesi kuka oli ja mitä halusi. Tämä ei ollut valitettavasti enää yhtä kiinnostavaa kuin epätietoisuus ja itsensä etsiminen. (3/5)

Lukupiirikirjana luin Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max. Kirjan takakansi kuulosti hyvin kiehtovalta, mutta kirjan sisältö ei herätä näin jälkikäteen oikein mitään tuntemuksia. Kirja kertoo 1900-luvun alussa eläneistä siamilaisista kaksosista. He ovat kummajaisia, esiintyvät sirkuksessa ja tutustuvat 1920-luvun lopun Helsingissä Irikseen, joka on ärsyttävä. Ja siinäpä oikeastaan se, mitä kirjasta jäi käteen. (3/5)

Jim Butcherilta luin Dresden Files -sarjan kuudennen osan Blood Rites, joka oli muistaakseni jälleen hitusen parempi kuin edeltäjänsä. Kirjassa tapahtui koko ajan niin paljon (sarjalle tyypillisesti), että hyvä kun Harry ennätti lainkaan nukkua tai ajatella kaiken sen toiminnan keskellä. Lukijana koin tämän välillä turhauttavana, mutta eipähän ainakaan ennättänyt tylsää hetkeä tulemaan. Juonesta voisi kertoa sen verran, että aikuiselokuvien ohjaaja palkkaa yksityisetsivävelhomme selvittelemään kirousta, joka tuntuu surmaavan ohjaajan elokuvaprojektissa mukana olevia naisia. Työnteon lomassa Harry saa selville myös uusia asioita suvustaan. Helppoa ja viihdyttävää luettavaa. (3/5)

Tällä hetkellä kesken on useampia kirjoja. Uuden lukupiirikirjan - Muriel Barberyn Siilin eleganssi - päähenkilöt tuntuvat todella ärsyttäviltä, enkä ole jaksanut lukea kirjaa vielä alkua pidemmälle. Tämän vuoksi aloitin myös lukemaan minulle suositeltua J. Pekka Mäkelän Alshainia. Scifi ei yleensä kuulu lukemistooni, mutta ainakin alun perusteella kirja vaikuttaa oikein mainiolta! George R. R. Martinin Dance with Dragons on edelleen kesken, enkä ole siihen hetkeen koskenut. Tällä hetkellä ei vain jaksa innostaa tarina vailla loppua, jonka alun on jo unohtanut ja jossa on liikaa henkilöitä. (Tämä kirja lienee myös yksi syy siihen, miksi Zelaznyn kirjojen suoraviivaisuus ja nopeatempoisuus tuntuivat niin miellyttäviltä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti