George R. R. Martinin Tulen ja jään laulun viides osa A Dance with Dragons oli turhauttava, mutta upea lukukokemus. Kirjan henkilögallerian laajuus ja tapahtumien runsaus olivat välillä uuvuttavia. Koska olen lukenut sarjan kunkin osan vain kerran ja ensimmäisen osan lukemisesta on jo kahdeksan vuotta, sain välillä todella tehdä töitä pysyäkseni tarinassa mukana. Tarina ei muutenkaan ole mitään kevyttä ja leppoisaa luettavaa. Sarja on tunnelmaltaan synkeä ja koska Martin on kuuluisa siitä, että hän saattaa tappaa lähes minkä hahmon tahansa, saa tarinaa lukea välillä sydän kurkussa. Kirja oli tuhti myös aivan fyysisessä mielessä, sillä lopun henkilögalleria mukaan lukien sivuja on yli 1000.Aloitin A Dance with Dragonsin lukemisen jo syksyllä, mutta väsähdin noin puolessa välissä ja jätin kirjan odottamaan useaksi kuukaudeksi. Alkuun luin kyllä kirjaa intensiivisesti ja nopeaan tahtiin, mutta vähitellen turhauduin jatkuvasti vaihtuviin näkökulmahenkilöihin. Aina kun pääsin yhteen henkilöön kiinni ja kiinnostuin hänestä, siirtyikin tarina jonnekin aivan muualle. Jotkut tapahtumat tuntuivat myös yhdentekeviltä. Kääpiöt seilasivat ikuisesti merellä ja asiat junnasivat.
Ja kaikesta tästä huolimatta A Dance with Dragons oli kokonaisuudessaan loistava, kiinnostava, upeasti kirjoitettu ja hiottu kokonaisuus. Välillä hieman tylsä ja pitkä, mutta silti vain niin upea. Kun lopulta päätin lukea kirjan loppuun, huomasinkin liimautuvani siihen kiinni ja luin sen loppuun muutamassa päivässä. Joko tauko teki tehtävänsä, tai sitten aloitin kirjan väärässä mielentilassa. Helpon ja nopean luettavan kaipuuseen Martinin sarja ei ole oikea vaihtoehto, mutta silloin kun on valmis sitoutumaan ja syventymään, palkitsee kirja lukijan.
Martinin tyyli on selvästi minulle hieman haastava. Täytyy nimittäin tunnustaa, että Korppien kestien kanssa minulle kävi hieman samoin kuin tämän uusimman osan kanssa. Silloin kirja tosin oli lainattu kirjastosta, joten jouduin palauttamaan sen välillä ja lainasin sitten vasta pitemmän ajan jälkeen uudelleen lukeakseni loppuun. Tempaudun paremmin mukaan kirjaan, jossa näkökulmia on vähemmän ja eniten luultavasti eläydyn, kun kirjalla on yksi selkeä päähenkilö ja näkökulma. Patrick Rothfussin Kuninkaansurmaajan kronikka toimii tässä hyvänä vertailukohtana. Sarja vetäisi minut mukaansa ja luin molemmat osat hyvin nopeaan tahtiin, osaamatta laskea kirjoja käsistäni. Sen sijaan Martinin jatkuvat näkökulmien ja tapahtumapaikkojen vaihdokset rikkoivat keskittymiseni ja otteeni kirjasta herpaantui. Kokonaisuutena koen Martinin luomuksen täydellisempänä ja upeampana, mutta lukukokemuksena Rothfussin kirjat ovat olleet miellyttävämpiä.
Mutta, takaisin varsinaiseen aiheeseen. Sain A Dance with Dragonsista sellaisen tunteen, että se valmisteli tulevia tapahtumia. Tässä ja nyt ei tuntunut niin kiinnostavalta kuin mitä pian tapahtuu. A Dance with Dragons tuntui tavallaan välipalalta, erittäin tuhdilta sellaiselta, mutta kuitenkin välipalalta. Se rakensi odotuksia jatkolle, valmisteli tulevia tapahtumia, hahmotteli lukijan mieleen visioita siitä, kuinka lankoja aletaan mahdollisesti vähitellen vetää yhteen. Talvi on tulossa pahaenteisenä ja julmana. Jo tässä kirjassa tunnelma oli jäätävä ja lunta pyrytti, mutta todellinen talvi on vasta tulossa. Odotan, että seuraava osa eli The Winds of Winter on synkkä kirja, täynnä ahdistusta ja toivottomuutta. Oletan myös, että tällöin alkaa todella tapahtua ja asiat alkavat kiertyä kohti loppua.
A Dance with Dragons jätti kiemurtelemaan odotuksesta. Lopetettuani olisin halunnut saada käsiini jo seuraavan osan. En edes halua ajatella sitä, kuinka kauan The Winds of Winterin ilmestymiseen saattaa mennä. Odotan etenkin saavani tietää lisää Starkeista ja olen hieman huolestunut siitä, kuinka synkkiä kohtaloita Martinilla on heidän varalleen. Toisaalta tämä pahaenteisyys on myös hyvin kiehtovaa ja toivon, että The Winds of Winter sisältää upeita juonikuvioita suosikkieni varalle - niin hyvässä kuin pahassakin. (Mutta ei liian pahassa ennen viimeistä osaa. Haluaisin seurata suosikkihahmojani sarjan loppumetreille saakka.)
Vielä lopuksi todettakoon, että faniteorioiden lukeminen on avannut minulle sekä tätä kirjaa, että koko sarjaa aivan eri tavalla. Olen ahmaissut kirjat suuremmin pureksimatta, mutta Martin on ovela ja vihjaileva kirjoittaja, joten en ole lukutyylilläni tehnyt oikeutta tarinalle. Luettuani sarjan fanien pohdintoja, koin monta ahaa-elämystä. Nämä pohdinnat ovat myös vahvistaneet sitä ajatusta, että minun täytyy jossain vaiheessa lukea kaikki osat uudelleen ja tämän lisäksi tutustua Martinin Dunk and Egg -kirjoihin.
